tama sivu kuolee tahan. olipa aluks sisaankirjautumisvaikeuksia, ja seuraavana pidin hyvana ideana vaihtaa blogia kokonaan joidenki ajatusteni takia (sen syvaluotaavempia perusteita en nyt paljasta hi hi).

ihmettelen, miksi lukion arvosanani ovat niin huonot. voin vain toivoa, etta syyksi voisi pistaa sen, etta koulu oli minulle korkeintaan pakollinen harrastus, ei vaan lasnaolopakkoinen istumapaikka. oliko se lasnaolopakkoinen istumapaikka myos muille kiitettavan arvosanan opiskelijoille, jotka olivat vain niin fiksuja ettei heidan tarvinnut pysya selvilla missa aihealueissa tunneilla pyoritaan vai olivatko he edes salaa kiinnostuneita itsensa sivistamisesta? voin vain toivoa, etta se on tuo jalkimmainen.

ja toivon, etta muistoni eivat ole kuultuneet, vaan ihan oikeasti en yksinkertaisesti ollut kiinnostunut koulunkaynnista.

silloin tassa olisi jokin mahdollisuus.

mitä jos laiskuuteni onki työstämätön?

mitä jos olenkin syntynyt epäonnistujaksi?

jotka polkevat muiden varpaita.

Sellaiset ihmiset ovat liian ahdasmielisiä

jotta he kunnioittaisivat.

Katso ympärillesi helvetti.

Mä menin katsomaan vuoren taa

mitä sieltä löydän.

Löysin saman kuin täältä

tajusinkin

maailma on pieni.

Mä olen kyllästynyt

koviin ihmisiin

esittämiseen

miellyttämiseen

ahdistukseen

sääntöjen ylikorostamiseen

häpeään

pelkoon.

Tälle koko paskalle haluan antaa pakit

olla vain oma huono itseni.

Hän istuu

pieni lapsi

katselee aurinkoa

terassilla

pyörätuolissa

vaatteissa joita ei ole pesty kahteen viikkoon

terassilla joka toimii myös keittiönä ja olohuoneena

pihalla johon on heitetty viimeisen kuukauden roskat

slummialueella

Meksikossa.

Näen hänet

tunnen itseni kovin heikoksi

menetän uskoni niin moneen.

Heillä ei ole materiaa

vain perhe ja ystävät

he nauravat yhdessä aamuin illoin

poimivat banaaneja puista syödäkseen.

Samalla sivistyneiden suomalaisten kuolleen ihon päällä kasvaa hometta

kärpäsetkin ovat kaikonneet.

se sama mies jatkaa hyvän yön toivottamista ulkona ikkunani takana. huomaan, että ulkona sataakin vettä kaatamalla ja tuulee pirusti. joka viides sekunti salama valaisee koko taivaan ja minun huoneenikin. hotellin sisäpiha tulvii vedestä. ei helvetti, myrsky.

huudan miehelle mitä hän haluaa. mustalle rastapäiselle miehenalulle jonka kaulassa killuu paikallinen hippiketju. hänen kasvojaan en nähnyt mutta joka viides sekunti salamanvalo valaisi vartalon äärireunukset. hän huutaa minulle espanjaksi jotain mikä liittyy porttiin. sanoja en ymmärrä, enkä niitä aina edes kuule koska rankkasade, tuulen ulvonta ja taivaan jyristäminen peittävät ne alleen. arvelen kuitenkin, että hän yrittää kertoa minulle että hotellin portista ei saa enää kulkea ulos koska se pitää lukita. katson karibialaista miestä, ja ihmettelen eikö hän ole lamaantunut toimintakyvyttömäksi myrskystä joka toivottavasti ei ole hurrikaani. eikö meidän olisi tässä siirryttävä hätäsuunnitelmaan joka on pommisuoja!

jatkan miehen kanssa juttelemista (huutamista siinä melussa), koska en tiedä mitä muutakaan tehdä, ja tajuan että hän puhuukin minun huoneeni portista, ovesta. avaan sen, ja karibialainen mies on kauhuissaan. se ei ole lukossa, se on lukittava! nyt hätäännyn minäkin, koska tajuan että hotellihuoneen pimeässä vessassa saattaa sillä hetkellä olla murhaaja tai ryöväri ellei joku ollut jo käynyt jotakin ryöväämässä kun nukuin. mietin jo, miten kysyä espanjaksi halusiko mies tulla mukaani varmistamaan että vessa on tyhjä pahoista ihmisistä mutta en halunnut näyttää kuinka pupupöksy olin.

lukitsen oven, ja mies lähtee pois. painan valokatkaisijaa mutta myrsky on vetänyt sähköt pois. kaivan puhelimeni esiin, ja sen valon turvin kaiken rohkeuteni kerättyäni läpivalaisen vessan ja suihkun jotka ihmisistä ovat onneksi tyhjiä. käperryn uudelleen sänkyyni ja suljen silmäni. sataa niin hurjasti että pelkään veden hakkaavan hotellin katon palasiksi, veden tulvivan sisäpihalta huoneeseeni, salamoinnin rikkovan paikkoja, hurrikaanin iskevän hotelliin, vetävän sen matalaksi ja imaisevan minut sisäänsä. ja että en ikinä enää näkisi eurooppaa.

pesin hampaat vain jos minulla oli päivän lopuksi jäänyt annos pullotettua juomavettä (kraanavesi ei ollut juomakelpoista), jos vessassa oli valot ja jos se ei sijainnut liian kaukana jossain ulkoaitan, joka näytti siltä kuin siellä asuisi viisi kummitusta, takana. pesin hampaat jos en ollut laiska tai vittuuntunut kehitysmaan olosuhteisiin.

http://www.youtube.com/watch?v=eCqCFosTa6Y (hyvä biisi)

Luurangot otettu kaapeista pois.

Polyt jatetty nakyville.

Kasvojen virheita ei piilotettu.

Silla loytyy sana: matkustaminen.

http://www.youtube.com/watch?v=6lO5dTLw17I
 

reunalla, kaunis on maailma. reunalla, rohkeus on voimaa, reunalla, hetki on vain aikaa...

pyysin laitonta venäläistä poikaystävääni lataamaan minulle vesku -dokumenttileffan. kukapa ei haluaisi kuunnella vesku loirin filosofointia.

seitsemän päivää.

seitsemän päivän päästä kaikki muuttuu.

nyt se on vain se painostava ilma ennen ukkosta. raskaat harmaat pilvet kerääntyneet taivaalle.

siinä tilassa ei voi kun valmistautua. kerätä jonkinlaista suojaa, ettei kaatosateen tulvat heittäis upottavaan mereen.

käytännössä siis seitsemän päivän päästä lentokone vie mut teille tietymättömille. en tiedä miksi, en tiedä mitä siellä teen, en tiedä miten selviydyn.

enkä ikinä kysyny itseltäni, haluanko mä. ajattelin vaan, että kun mä voin, mitä jos myöhemmin ei ikinä tullu mahdollisuutta, sittenhän vasta ottais päästä kun en menny kun vielä pystyin.

niin mä tilasin ne lentotiketit. ja seitsemän päivän päästä se lähtö. turvasatamaa ei sit enää ookkaan.

venäläinen laiton poikaystäväni sanoi, että ei mulla oo vaihtoehtoa. mä oon jo ottanu askeleet. mun elämä on about suunniteltu seuraavat vuodet. mä oon jo ottanu askeleet, tässä se nyt on.

näin syntyi purjelaivan uunimunakas:

4 munaa

1dl punaista maitoa

1-2rkl vehnäjauhoa

150g kalaa palasina (savustettua makrillia)

1 porkkana

reilu annos herkkusieniä

100g fetajuustoa

mustapippuria

sitruunamehua

uuniin tunniks.

syödään paloitellun vihreän paprikan kera!

niin paha stressi.