uskon, että horoskoopeissa on perää. en usko iltasanomien päivähuuhaamerkintöihin, mutta uskon horoskoopeissa olevan totuuden siemen.

jotkut kykenevät tunnistamaan niin jousimiehen, kauriin kuin vaikka skorpioninkin sillä perusteella, miten he suhtautuvat tähän ihmiseen.

minä olen jousimies.

saatan tunnistaa toisen jousimiehen, jos sellaisen näen/tunnen. jousimies katselee maailmaa kuten minuutti sitten vasta olisi nähnyt sen ensimmäisen kerran. avoimmuus, rauha, eskapismi, filosofisuus ja saamattomuus paistavat kasvoilta läpi.

vedän ystävistäni horoskooppilistan. huomaan muutaman asian.

vesimiehestä saan helposti ystävän. huolettoman samalla aaltopituudella liikkuvan luotettavan hauskanpitokaverin.

kaloista saan helposti hyvän ystävän, jonka kanssa puhun syvällisiä.

skorpioninaisista saan helposti ystävän, skorpionimiehistä taas en mitenkään; tuntemani skorpionimiehet ovat yrittäneet "alistaa" ympärillä olevat ihmiset, ja minä en ole suostunut tähän, olen siis saanut vihat päälleni. skorpioninainen ei ole yrittänyt alistaa, vaan hänellä on suuri halu olla itsenäinen -mikä on minulle ok.

muista jousimiehistä en pidä, koska ovat liian vastuuntunnottomia ja huolettomia. hiukan halveksin heitä, nähden ehkä heissä omat vikani.

rapuja en ymmärrä. minulla on ollut kaksi rapumiestä (toinen huom. Sparrow), enkä ymmärrä heitä, enkä saa heistä mitään otetta. ravut kiehtovat minua MIELETTÖMÄN PALJON, mutta esimerkiksi raputyttökämppikseni menee minulta ihan ohi -en kykene puhumaan hänen kanssaan mitään koska en ymmärrä mistä hän haluaisi puhua. minä ja ravut ollaan ihan eri planeetoilta.

härän kanssa minulla on vaikeuksia. he ovat niin maanläheisiä, meillä on täysin erilainen maailmankatsomus. härästä voin saada luotettavan ystävän, mutta tuskan kautta.

muista minulla ei ole mielipidettä.


"Jousimies on ikuinen etsijä ja seikkailija, joka tarvitsee jatkuvasti uusia haasteita ja tavoitteita pysyäkseen hengissä. Jousimies ei voi pysähtyä nauttimaan savuttamastaan menestyksestä, sillä hänelle tekeminen ja etsiminen on saavutettua tulosta tärkeämpää. Ellei Jousimies tiedosta oikein tätä etsijän ja seikkailijan rooliaan tulee hän kohtaamaan suuria vaikeuksia rakkauselämässään. Jousimiehen kumppanihan ei voi tietää ettei tämä rakkaussuhde tule koskaan valmiiksi. Kun yksi yhteisesti asetettu tavoite tai päämäärä on saavutettu täytyy Jousimiehellä olla jo uusi rauta tulessa kun puoliso sen sijaan haluaisi pysähtyä nauttimaan savutetun tuloksen iloista ja riemuista.

Jousimiehen valttikortit:

Jousimies on sosiaalinen merkki, usein poliittinen, ideologinen ja elämänarvoihin keskittynyt tyyppi. Hän etsii laajoja ja yleispäteviä puitteita ajattelulleen ja toiminnalleen. Jousimies on liikkuva, levoton ja jatkuvasti näköalojaan laajentava ihminen, jonka mielen sulatuskyky on erinomainen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti Jousimies on aktiivinen, kilpaileva ja kunnianhimoinen. Hänelle rituaalit, tunnustukset ja eliittiin kuuluminen ovat elämän suolaa. Jousimies tähtää kauas ja pyrkii jokapäiväisessä elämässä toteuttamaan omaa ihannettaan, mikä tekee hänestä melkoisen karismaattisen lämpimän ja puoleensavetävän ihmisen. Sisäinen motivaatio tähtää minän nostamiseen julkisuuteen tai korkeatasoisen elämän piiriin.

Jousimiehen heikkoudet:

Ihanteellisuuspyrkimyksiensä vuoksi Jousimies ajautuu helposti liialliseen sovinnaisuuteen, jota joutuu itsekseen sitten harmittelemaan. Poliitikoista löytyy helposti Jousimiehen heikkouksia: Fanaattisuus, asenteellisuus, äärimmäiset mielipiteet, itsekkyys ja tiedon valjastaminen asenteiden palvelukseen. Arvostuksen tikkaita kavutessaan alentuu Jousimies helposti kerskumaan saavutuksillaan. Jokapäiväisessä elämässä hänet tunnetaan "totuuksien lahjomattomana laukojana", joka ei kuvia kumartele vaan sanoo rumatkin asiat niin kuin ne on."