Nukuin viime yönä neljä tuntia. Olin jossain pirskeissä, tulin kahdelta kotiin ja herätyskello soi kuudelta -kun piti töihin.

Seitsemän päivää Tukholmaa jäljellä. Tämä elämänvaihe on sitten ohi, tämä upea kesä. Sydämeni särkyy.

Mummo kysyi töissä, olenko uskossa. Sanoin se on vähän monimutkaista. Selitti että hän oli nuorena typerä, ja maailma vei hänet. Hän lähti väärille poluille maailman ja nautintojen houkuttelemana. Tapahtui sitten ihme, ja hän tuli uskoon.

Onko vastaparina uskonto ja nautinto? Buddhalaisuushan lähtee liikkeelle siitä (nirvanaan pääsee kieltämällä halunsa), ja kai myös kristinusko.

Nautinnosta saa nautintoa, kipua, tuskaa ja onnea. Minä janoan nautintoja, ja koen siinä mielessä olevani hukassa maailmassa, koska haen elämyksiä, en pysyvää vaurautta.

Uskonnosta saa pysyvän rauhan. Kun nautinto kuvastaa eläimellisyyttä, uskonto vastaa ihmisyyttä.

Onko uskonto parempi vaihtoehto kuin elämyshakuisuus? Ovatko eläimet väärässä eläessään? Niillä ei ole kuin nautintoja.