jos Jumalaa ei ole olemassa, ei ole moraalia. yhteisöllinen vastuu, mutta ei moraalia. nousee vain kysymys, mitä vitun väliä millään on. olisiko kysymys vain ja ainoastaan oman onnensa saavuttamisesta ja jälkeläisten tuottamisesta?

jos Jumalaa ei ole olemassa, ilmassa voi silti olla jotakin. typeränä olentona ihminen ei ymmärrä mitä se on. henkiolentoja tai sitten sellaista hengellistä ilmaa, joka vaikka loisi meihin karmat sun muut. kun tapamme ihmisen, hengellinen ilma loisi meihin pahaa karmaa, ja karhu tulee metiköstä ja raapaisee vähän jalasta.

jos Jumala on olemassa, ei silti ole moraalia. voin silti tehdä ja uskoa mitä/mihin tahdon. koska Jumala olisi ulkopuolinen, minusta riippumaton, olento, niin minun eläimelliset haluni eivät Häntä paljoa hetkauttaisi. Hän tuskin jaottelisi mustavalkoisesti ihmisiä hyvä-paha -akselille, kuka uskoo kuka ei. kaikki yrittävät eri lähtökohdista toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja ajatella mahdollisimman oikeasti. jos joku ajattelee virheellisesti, voiko sitä tuomita? ei. hän luuli että se oikea ajattelu on virheellinen.

kävin muuten kiivasta keskustelua tuntemattoman pojan kanssa la-iltana hyvästä ja pahasta. minä en usko hyvään ja pahaan, uskon vain neutraaliin. ihmiselle jokin voi olla hyvä tai paha, mutta maailmalle se on vain neutraalia. poika ihmetteli, että jos 5-vuotias tyttö tulee raiskatuksi, se ei sinun mielestäsi ole paha. sanoin, se on tytölle paha, mutta maailma ei siitä liikahda mihinkään.

anyway. en usko Jumalan olemassaolemattomuuteen, koska se olisi itsemurha. toivo lienee parasta, jos totuus on... huono meille ihmisille.

itse asiassa usko on kaikista paras. sen takia sanon aina, että haluan uskoa. minä haluan uskoa, minä tulen uskomaan, minä 99% jopa uskon.... mitä väliä sillä totuudella sitten edes on?