tämän päivän EHDOTON biisivalinta on bass'n helen- taisteluni. lauleskelin sitä itsekseni niin aamukuuden aikaan bussipysäkillä kuin töitten jälkeen suihkussakin.

aina välillä tulee tämä suuri kriisi. kun mä en oo parhaimmillani ryhmän jäsenenä. mä vaan en oo. eikä siinä mitään vikaa oo, harvoin mä siitä kovasti ees nautin. mut ku en mä ulkopuolinenkaa haluu olla. mun ihannetilanne olis, jos kaikki olis samanlaisii ku minä: olis ryhmä mut kaikki olis enemmä tai vähemmä omissa oloissaan.

kahden kesken mä pärjään kenen kanssa vaan. ja mä voin olla hyvä siinä. ongelma syntyy kun kolmas ja neljäs ja viides ihminen tulee juttuun mukaan. musta tulee ujo ja syrjäänvetäytyvä. mun persoona voi parhaimmillaan vetäytyä karismaattiseks tyttölurjukseks, mutta pahimmillaan se voi olla syrjäänvetäytyvä rassukka.

tänään tunsin olevani syrjäänvetäytyvä rassukka, kun työkaverit juttelivat ryyppäämisiä, baarikeikailuja, väänsivät vitsejä ruotsalaisista ja puhuivat muuta yleistä paskaa. mä en vaan ollu. ensinnäkin, mua ei kiinnosta pitää yllä tuommoista "hauskaa" pintalöpinääpöpinää. toisekseen, mä oisin kykenemätön siihen.

mun kriisi tuleekin tässä: mä voin olla oma itseni, oon ihan sinut sen kanssa. mutta haluaisin olla myös taitava pintalöpinäpöpinässä, jotta tarpeen tullen voisin ottaa sen roolin hetkeksi päälle. näiden hetkien varalta, kun olenkin syrjäänvetäytynyt rassukka.

aina silloin tällöin tämä juuri sama vitun kriisi, kyllä ulospäinsuuntautuneilla ihmisillä onkin helppoa....?