Ihminen käyttää suurimman osan ajastaan fokusoiden johonkin, jotta ei muistaisi olevan maapallolla yksin.

Ihminen tapaa kavereitaan koska ei ole muuta tekemistä, tyytyy ok mieheen, paiskii ylitöitä koska ei ole muuta tekemistä, harrastaa koska ei ole muuta tekemistä. Ihminen haluaa peittää itseltään yksinolon tunteen.

Joskus tämä yksinolo kuitenkin pääsee livahtamaan elämänsäkin hallitsevan ihmisen mieleen. Elämänsä hallitseva ihminen käy kuitenkin ostamassa kaupasta suklaalevyn, soittaa äidilleen tai jatkaa kirjansa kirjoittamista.

Katson itseäni peiliin, ja tajuan olevani niin yksin. Sisälläni kirkuu jokin tyhjyyttä.

Kun jatketaan yksinolon ajattelua pidemmälle, huomataan sen juontuvan "haluan lisää" -ajattelusta. I'm screaming for more, lauletaan ah, lempikappaleessanikin Tatun esittämässä How Soon Is Now. Tottakai me haluamme jotakin lisää, kuka ei haluaisi.

Ihmiset ovat kun onnellisia vain hyväksyessään itsensä, ja sen mitä heillä jo on. Silloin he eivät tunne itseään enää yksinäisiksi vaan itsenäisiksi.