mikä ihana viikonloppu se olikaan! aurinko paistoi, linnut lauloivat ja elämä hymyili. aidat eivät enää kahlinneet minua, minä hyppäsin aitojen yli (myös ihan kirjaimellisesti noin parikymmentä kertaa)!

huomenna minut ottavat kuitenkin syleilyynsä taas kravaattikaulat, tunkkaiset toimistot, stressaavat numerot, turhautuneet asiakkaat ja kahviautomaatit. ja minä kun halusin tämän duunin?

näin unta viimeyönä, että en ollutkaan käynyt lukiota. olin suoraan yläasteen jälkeen tehnyt niitä juttuja, joita tein oikeasti. nyt minun oli kuitenkin aika palata lukioon, jotta pääsisin sitten hakemaan yliopistoonkin. koulunpenkillä istuessani olin kuitenkin unohtanut kaiken; en osanut muodostaa edes lausetta, saati kirjoittaa ainetta. ensimmäinen tehtävä koulussa oli kirjoittaa aine, ja minulta ei sellaista vain syntynyt. opettajani tuli aikarajan täyttyessä luokseni kertomaan, että meidän pitäisi näköjään aloittaa ihan perusteista. sanoin joo, ja minua nolostutti.