poika 7v, nimeltäänsä vaikka Tomppa. poika 5v, olkoon nyt Väinö.

mentiin puistoon. Tomppa inisi ja marisi koko ajan, hienona kauniina puistopäivänä. koko siis vitun ajan jostain. kuuma, nälkä, ei oo nälkä, maha kipee, pää kipee, heikko olo, ei osaa pyöräillä... Väinö leikki itsensä ja muiden lasten kanssa.

Tomppa on se herkkis, symppiskin. kuin jaska jokunen. näyttääki muuten samalta, samanlainen pallonmuotoinen iso pää. Tompasta tulee isona lihava, rento maailmanmatkaaja joka kouluttautuu pitkälle, mutta tuskin ammattiin josta saisi paljon rahaa. antropologian proffaksi.

Väinö on villi-ipana, a real trouble monkey, joka ei tee kuten auktoriteetti käskee, vaan kulkee touhukkaana ja vapaana omia mutkaisia polkujaan. hänestä tulee isona cool kusipäinen kovis, naistennielijä, veikkaan ma. voisi kouluttautua lääkäriksi.

tultiin sitte puistosta kotii jossai vaihees. Tomppa vaihto yövaatteet päälle, ja meni nukkumaan. Väinö vauhtipoikana odottaa mun tulevan sen kanssa potkimaan ulos palloa tai jotain.

olen aina ollut sitä mieltä, että herkkien ja sisäänpäinkääntyneiden lasten pitäisi antaa olla omia itsejään, ei pakottaa toiminnallisiin leikkeihin tai sosialisointeihin muiden lasten kanssa. jos he eivät tunne sitä turvalliseksi. antaa tehdä vain kuten lystäävät, vaikea sitä on toisen ihmisen persoonallisuutta yrittää muuttaa.

siis hyväksynkö vain Tompan ajatuksen levittäytymisestä ruohikkoon odottaen kotiinpaluuta, kun veljensä leikkii kauniina ilmana muiden lasten kanssa?