se venalainen tuli eilen mun huoneeseen. olin et eiii vittu. voi hapean kevat.  olisin voinut laittaa ison punaisen sangon paahani.

olin kaynyt suihkussa, ja minulla oli yonallehousut jalassani, ja villapaita yllani. en ollut ehtinyt viela siivoamaan sen paivaisiani sotkujani huoneessa, puhun siis likaisista alushousuistani, vaatekasan alla vilkkuvista rintsikoistani ja muusta roskasta, jotka venalainen kaiken lapivalaisi pelottavalla hiljaisella katseellaan. yritin manipuloida hanet telepatian voimalla katsomaan vain minua pain, mutta en onnistunut. han katoi joka kulman.

han siis vain tuli huoneeseen, koputti oveen, avasin sen, ja siina han oli. kysyi, haluaisinko tulla hanen huoneeseen juomaan viskia. sanoin en ma nyt taida. sitten han istahti alas, ja oli hiljaa. jouduin peittamaan hiljaisuuden ja hapean tunteeni typerilla typerilla jutuilla. missa on se punainen sanko missa on se punainen sanko, mietin paassani. mita sa teet taalla, mee pois. vaivaannuttavaa.

tykkaan hanesta erittain paljon jollain kierolla tavalla, mutta selkapiitani yha karmii tyypin nakeminenkin, joka ikinen sekunti. enka puhu positiivisista vaikutuksista.

tanaan toissa iso pomo kutsui ryhmamme pieneen huoneeseen, ja antoi varoituksen sanan. mitaan typeraa ei saa menna laukomaan, kun meita tarkkaillaan. edellispaivana joku oli mennyt kysymaan hanelta jotain omituista, eika han ollut pitanyt tilanteesta, kun astetta "tarkeampi" tyyppi oli tarkkailemassa. tata halvatun byrokratiaa. sanoi myos, jos ryhmassa ilmenee mitaan negatiivista, ainoa minka han vaihtaa, on ihmiset.

pienet sille.